Kouvolan kokous vuonna 2008


Vuosikokouksemme pidettiin Kouvolassa sunnuntaina 15. kesäkuuta vuonna 2008 . Paikalla oli 55 Uskia. Kokouspaikkana oli Kouvolan seurakuntakeskuksen kaunis Maria-sali.

Vuosikokouksen puheenjohtajana toimi Arja Lahtinen Sääskjärveltä ja sihteerinä Vesa Toikka Helsingistä. Jäsenmaksu päätettiin pitää ennallaan eli 12 €:na. Osa kokousväestä maksoi jäsenmaksun paikan päälle heti kokouksen jälkeen. Osa maksaa sen mukaansa ottamalla pankkisiirtolomakkeella. Loput saavat pankkisiirtolomakkeen syksyn jäsenkirjeen mukana.

Hallituksen jäsenistä erovuoroisia olivat Pauliina Sakki, Oili Virtanen ja Irma Sinervo. Kaksi ensin mainittua valittiin edelleen hallitukseen, mutta Sinervo, joka oli toiminut sukuseuran rahastonhoitajana vuodesta 1994 lähtien, halusi jättäytyä sivuun. Hänen tilalleen valittiin Ella Saikkonen Haminasta.

Ensi vuoden kokouspaikasta tai -ajankohdasta ei suurempaa keskustelua syntynyt. Lappeenrantaa kuitenkin ehdotettiin. Lisää ehdotuksia ja muitakin ajatuksia toiminnasta voi edelleen lähettää hallituksen jäsenille.

Myynnissä oli aivan uusia pikeepaitoja, joista sukuvaakuna löytyy hihasta. Puheenjohtaja Tuomo Uski esitteli myös sukuvaakunalla koristeltuja mukeja, joita on tarkoitus saada myyntiin ensi vuoden kokoukseen.

Kiitoksia kokoukseen osallistuneille ja hyvää kesää kaikille Uskeille ja Uskien ystäville!