Piikkiön sukukokous 2003

Uskin Sukuseuran perinteinen sukukokous pidettiin kesäkuussa 2003 Piikkiössä. Paikalla oli runsaasti Uskeja Varsinais-Suomesta mutta myös kauempaa aina Lappeenrannasta saakka.


Kokouspaikaksi oli valittu Kavalton tila, jonka rakennukset kallioisella rinteellä loivat juhlalle hienot puitteet. Pihalta avautui kaunis näköala Piikkiönlahdelle. Kavalton tilalla on asuttu jo keskiajalla. Saman suvun hallussa se on ollut vuodesta 1687. Nykyiset omistajat Heli ja Markku Kavalto viljelevät tilaa 10. polvessa.
Ruokailujen lomassa Heli Kavalto kertoi tilan historiasta ja nykypäivästä. Tila on erikoistunut marjanviljelyyn. Maatilamatkailu tuo tuhansia juhlijoita vuosittain Kavaltoon.

Jäsenmaksu 12 euroa

Vuosikokouksen puheenjohtajaksi valittiin yhdistyksen varapuheenjohtaja Tuomo Uski ja sihteeriksi yhdistyksen sihteeri Jarkko Uski. Kokousväki saattoi todeta yhdistyksen tilien alijäämän, mikä johtui sukuseuran myyntiin hankkimista tuotteista. Sukuseuralla on myynnissä mm. kyniä, paitoja, lippalakkeja, standaareja sekä uutuuksina pinssejä ja isännänviirejä. Kun tuotteita saadaan myytyä, tilitkin kaunistuvat. Kokouksessa tehtiin ehdotus jäsenmaksun korottamisesta taloustilanteen helpottamiseksi. Jäsenmaksua päätettiinkin korottaa kaksi euroa, joten se on tänä vuonna 12 euroa.

Sukuseuran pankki on Porin Seudun Osuuspankki Vanhakoiviston konttori ja tilinumero on 570374-416578.Sukututkimusta jatketaan edelleen. Yhteistä kantaisää ei sukuhaaroille ole vielä löydetty, mutta sukututkimuksessa on päästy jo 1600-luvulle ja osittain pidemmällekin. Samalla myös kerätään tietoja 1900-luvulla syntyneistä suvun jäsenistä. Tuleviin sukukirjoihin tarvitaan myös valokuvia ja kertomuksia suvun vaiheista.

Sukuseuramme välittää edelleen Sukuviesti-lehden tilauksia jäsenille Sukuseurojen Keskusliiton myöntämällä alennuksella.
Yhdistyksen hallitukseen valittiin edelleen Vesa Toikka, Paavo Uski ja Tuomo Uski. Hallitukseen kuuluvat lisäksi Jarkko Uski, Irma Sinervo, Jouko Mäkinen ja Oili Virtanen. Puheenjohtajana on toiminut Paavo Uski.
Sukuseuran kunniapuheenjohtaja Anni Granfors kertoi vuosikokouksen jälkeen lapsuutensa kotipitäjästä Johanneksesta ja elämästä siellä.
Arpajaisten ja lähtökahvien lomassa vaihdettiin vielä kuulumisia ennen kotimatkalle lähtöä. Hallituksen edustajat kävivät laskemassa kukkalaitteen Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkille Piikkiön kirkolla. 

Isännänviiri uutuutena

Uusina tuotteina sukuseuran jäsenillä oli mahdollisuus hankkia sukuseuran väreillä ja logolla varustettuja pinssejä sekä tilata isännänviirejä. Ensi vuonna sukukokous pidetään heinäkuussa Iitin suunnalla.