Lappeenrannan sukukokous 2005


15. sukukokouksemme pidettiin Loma- ja kokoushotelli Marjolassa Lappeenrannassa lauantaina 20. elokuuta 2005. Paikalla oli vajaat 50 Uskia. Marjola sijaitsee Lauritsalan kaupunginosassa, kauniilla niemellä ympärillään Saimaa.

Pitkämatkalaisia saapui juhlapaikalle hyvä joukko jo perjantaina, jolloin nautittiin saunasta ja uimisesta seurustelun lisäksi. Lappeenrannan Tuomo Uski järjesti lettukestitkin kauniin päivän kääntyessä jo yöksi.

Lauantai helli auringonpaisteella kokousväkeä. Herkullisen lounaan jälkeen oli vuorossa varsinainen sukuseuran vuosikokous.

Arja Lahtinen puhenjohtajana

Kokouksen avasi sukuseuramme esimies Tuomo Uski Kouvolasta. Kokouksen aluksi vieraaksi kutsuttu Lauritsala-seuran puheenjohtaja Seppo Nevalainen kertoi Lauritsalan historiasta.

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Arja Lahtinen Iitistä. Sihteerinä toimi Jarkko Uski.

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi ja hyväksyttiin työjärjestys. Viime vuoden toimintakertomus hyväksyttiin, samoin tilintarkastuspöytäkirja, tilinpäätös hyväksiin ja hallitukselle myönnettiin vastuuvapaus yksimielisesti.
Hallituksen esittämät toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2005 hyväksyttiin yksimielisesti.

Jäsenmaksu

Kokous päätti pitää jäsenmaksun ennallaan eli se on tänä vuonna 12 €.
Sukuseuran pankki on Porin Seudun Osuuspankki Vanhakoiviston konttori ja tilinumero on 570374-416578.
Sukuseuran jäsenet, jotka eivät maksaneet sukukokouksessa jäsenmaksuaan, saavat syksyn jäsentiedotteen mukana pankkisiirtolomakkeen jäsenmaksun maksamista varten.

Hallitus

Hallituksen jäsenistä olivat erovuoroisia Jarkko Uski Helsingistä, Irma Sinervo Turusta ja Oili Virtanen Helsingistä. Jarkko Uski ilmoitti, ettei enää ole käytettävissä hallitukseen. Hänen tilalleen valittiin Jarkko Uskin ehdotuksesta Pauliina Sakki Haminasta. Sinervo ja Virtanen valittiin yksimielisesti uudelleen hallitukseen.

Vuosikokouksen jälkeen hallitus piti järjestäytymiskokouksen. Puheenjohtajaksi ja sukuseuran esimieheksi valittiin edelleen Tuomo Uski Kouvolasta. Varapuheenjohtajaksi valittiin Oili Virtanen, sihteeriksi Vesa Toikka Helsingistä ja rahastonhoitajaksi Irma Sinervo. Muut hallituksen jäsenet ovat: Jouko Mäkinen Pyhällöstä, Tuomo Uski Lappeenrannasta, Paavo Uski Lappeenrannasta ja Pauliina Sakki Haminasta.

Keskustelua

Kokouksessa keskusteltiin, kuinka usein sukukokous halutaan jatkossa pitää. Jarkko Uski esitteli, kuinka toimittaisiin, jos virallinen kokous olisi kahden tai kolmen vuoden välein. Epävirallisessa äänestyksessä enemmistö kannatti kokouksen pitämistä joka vuosi, mutta kokouksessa ei virallisesti otettu asiaan kantaa. Toiminta jatkuu entiseen tapaan.
Ensi vuoden juhlapaikaksi ei hallitus saanut selviä ehdotuksia. Hallitus pohtii asiaa keskuudessaan. Juhlapaikka etsitään mielellään sieltä, missä on Uskeja, jotka ovat valmiit hoitamaan juhlajärjestelyjä.

Keskusteluissa tuli esille, että kaivataan uusia sukuvaakunalla koristeltuja tuotteita, esim. kipsivaakuna ja kirjemateriaali tulivat esille. Hallitus pohtii niitä ja ottaa mielellään uusiakin ideoita vastaan. Puheenjohtaja päätti kokouksen kiittäen osallistujia hyvästä ja asiallisesta kokouksesta.

Sukukokouksen jälkeen esiintyi Lauritsalan Eläkkeensaajien kuoro ja tanssiryhmä viihdytti karjalaishenkisillä esityksillään. Kahvit ja kermakakut sekä tietysti arpajaiset kruunasivat onnistuneet juhlat.

Sukututkimus

Sukututkimus jatkuu entiseen tapaan. Oili Virtasella ja hallituspaikastaan luopuneella Jarkko Uskilla riittää tutkittavaa. Seuran jäseniltä toivotaan tietoja erikoisesti 1900 jälkeen syntyneistä, syntyvistä ja kuolleista suvun jäsenistä. Myös vanhoja perhevalokuvia ja kirjoitelmia toivotaan tulevia julkaisuja varten.

Sukuviesti

Sukuseuramme välittää edelleen Sukuviesti-lehden tilauksia jäsenille Sukuseurojen Keskusliiton myöntämällä alennuksella. Myytävinä tuotteina seuralla on: lippis, T-paita, kynä, standaari, isännänviiri ja pinssi. Tuotteita saa Irma Sinervolta ja Vesa Toikalta.

Ideat tervetulleita!

Jos vain tulee mieleen joku idea tai toivomus, ei muuta kuin puhelin tai kynä käteen, sähköpostikin sopii, uusia ajatuksia otetaan mielellään vastaan.