JUHLAKOKOUS JA SUKUTAPAAMINEN LAPPEENRANNASSA 2022

Jouko Mäkisestä Uskin sukuseuran puheenjohtaja

Uskin sukuseuran 30/31-vuotisjuhlakokoukseen ja sukutapaamiseen Lappeenrantaan Kehruuhuoneelle kokoontui sunnuntaina 22. toukokuuta 47 iloista uskilaista ikähaarukkana yhdeksän kuukautta ja lähemmäs 90 vuotta. Kaunis ja lämmin sää toi lisää hyvää juhlamieltä.

Koska kyseessä oli juhlakokous, oli ohjelma myös juhlavampi. Tullessaan osallistujat vastasivat Uskin sukuseuran toimintaan liittyvän tietovisan kysymyksiin ja ottivat kantaa uuteen käytäntöön eli vuoden uskilaisen valintaan. Kun oli kuultu Kehruuhuoneen historiasta, siirryttiin nauttimaan paikan kuuluisasta lounaasta. Ennen kokousta tutustuttiin sukuseuran entisiin myyntituotteisiin vuosien varrelta, hankittiin uusia tuotteita ja ostettiin arpoja. Arpojen tuotto, 195 euroa, päätettiin tänä vuonna antaa SPR:n Ukraina-keräykseen.

Sukuseuran vuosikokousta

johti Tuomo Uski Kouvolasta ja sihteerinä toimi sukuseuran sihteeri Hannele Kokotti.

Edellisvuoden tilit hyväksyttiin ja vastuuvapaus myönnettiin; samoin hyväksyttiin toimintakertomus edellisvuodelta sekä toimintasuunnitelma ja talousarvio kuluvalle vuodelle. Jäsenmaksun määräksi päätettiin entinen 15 euroa.

Hallituksen jäsenmäärä pidettiin yhdeksänä.

Erovuoroiset hallituksen jäsenet Hannele Kokotti, Jouko Mäkinen ja Leo Uski valittiin uudelleen hallitukseen.

Muita hallituksen jäseniä ovat Veli Aalle, Sirkku Kylliäinen, Kaisu Lahikainen, Pauliina Sakki, Hannu Säles ja Tuija Uski.

Sukuseuran toiminnantarkastajaksi valittiin Irmeli Uski Lemiltä ja hänen varahenkilökseen Kaija Keltanen Kouvolasta.

Laulua ja kuvakavalkadi

Vuosikokouksen jälkeen Kaukaan Laulumiesten tuplakvartetti käynnisti juhlan Karjalaisten laululla, johon kaikki osallistujat liittyivät. Sen jälkeen kuultiin harmonikan säestyksellä kahdessa jaksossa kaikkiaan kuusi laulua, jotka osin liittyivät Karjalaan ja Saimaan alueeseen, kuten Vanhojapoikia viiksekkäitä. Kaukaan Laulumiesten esitysten yhteydessä opittiin myös, että Juha Vainiolla oli Uskin sukujuuret.

Puheenjohtajana kymmenen vuotta toiminut Kaisu Lahikainen kertoi kuvakavalkadin ja lehtileikkeiden tuella sukuseuran historiasta, tärkeistä vaiheista, haasteista ja toiminnan eri muodoista vuosien varrella.

Juhlan juontajana toimi sukuseuran sihteeri Hannele Kokotti.

Vuoden uskilaiseksi kaksi Uskia

Ensimmäisen kerran Vuoden uskilaiseksi valittiin juhlavuoden kunniaksi kaksi Uskia.

Heistä toinen on Uskin sukukirjojen tekijä Jarkko Uski, joka on ollut seuran toiminnassa mukana alusta saakka sekä pitkään hallituksessa ja sen sihteerinä. Jarkko Uskin sukujuuret vievät Viipurin mlk:n Iknattalan Uskeihin.

Toinen palkittu Mikko Suur-Uski on virolahtelainen Takatalo & Tompuri -olutpanimon toimitusjohtaja ja kuuluu Ravijärven Suur-Uskeihin.

Hallituksen jäsen Pauliina Sakki esitteli valinnan perustelut. Molemmille palkituille annettiin nimitykseen liittyvä kunniakirja.

Kahvin ja arpajaisten jälkeen
linnoituskierrokselle

Kahvittelun yhteydessä selvitettiin tietovisan vastaukset, jonka kysymyksiin oli viimeistään esitetystä kuvakavalkadista löytynyt vastauksia.Arpajaisvoittoja oli perinteiseen tapaan paljon, ja ne jakautuivat tasaisesti osallistujille.

Vapaan seurustelun jälkeen osa osallistujista jatkoi tapaamista opastetulla Linnoituksen kierroksella ja tutustumalla Suomen vanhimpaan ortodoksiseen kirkkoon. Oppaana toimivat Sirpa Minkkinen ja Isä Andrei Verikov.

Hallituksen järjestäytymiskokouksessa

valittiin sukuseuran puheenjohtajaksi hallituksen toiminnassa kokenut Jouko Mäkinen Vehkalahdelta. Uudeksi sihteeriksi valittiin Sirkku Kylliäinen Lappeenrannasta. Rahastonhoitajana jatkaa Tuija Uski Lemiltä, ja varapuheenjohtajaksi tuli Kaisu Lahikainen Lappeenrannasta.

Hallituksen toimintaa kehitetään edelleen jakamalla tehtäviä kaikille hallituksen jäsenille. 

Paljon kuvia tapaamisesta löytyy tästä linkistä


Alkuperäinen ohjelma

Uskin Sukuseuran sukutapaaminen ja juhlavuosikokous 

Uskin sukuseura on perustettu 1991 - se on siis toiminut 31 vuotta. Ensimmäinen sukutapaaminen oli Lappeenrannassa 1992, ja 30-vuotisjuhlatapaamista päästään lopulta viettämään yhdessä ja samalla muistelemaan sukuseuran tapahtumia vuosikymmenten ajalta. Tervetuloa!

Juhlapaikka: Lappeenrannan Kehruuhuone, Kristiinankatu 20, 53900 Lappeenranta
https://www.kehruuhuone.fi/elamysmatka-kehruuhuoneelle

Aika: sunnuntai 22.5.2022 klo 11.00-16.30

Lisäohjelma: Linnoituksen kävelykierros 16.30-n.17.30

Sukutapaamisen ohjelma

10.30 Ilmoittautuminen alkaa.
Uskin sukuseuran valokuviin, historiaan ja muistoihin tutustuminen

11.30 Lounas

13.00 Sukukokous

14.00 Juhlaohjelma

Kaukaan Laulumiesten tuplakvartetti
Kuvakavalkadi Uskin sukuseuran vuosista

n. 15.15 Kahvi ja arpajaiset

16.30-n. 17.30 Opastettu Linnoituksen kävelykierros (erillinen ilmoittautuminen)

Hinnat
-Lounas ja kahvit 25 euroa
-Lapset 3-12 vuotta 12 euroa
-Lapset alle 3 vuotta ei maksua
-Vain kahvit 9 euroa

Maksu ilmoittautuessa käteisellä tai tilisiirtona

Sitovat ilmoittautumiset sukutapaamiseen ja juhlakokoukseen 2.5.2022 mennessä
sukuseuran sähköpostiin uskinsukuseura@gmail.com
Kerro ilmoittautuessasi mahdolliset ruokarajoitukset.

Ilmoittaudu samalla halutessasi Linnoituksen opastetulle kävelylle, joka on sukuseuran jäsenille ilmainen.

Sukuseuran muistoja ja esineitä

Sukutapaamiseen tulevia pyydetään ottamaan mukaan sukuseuran myyntituotteita tai valokuvia vuosien varrelta. Niiden esillepanoon on varattu juhlatilassa pöytä.

Valokuvat

Muistoja tai kuvia sukuseuran historiasta pyydetään lähettämään kuvakavalkadia varten 30.4.2022 mennessä Uskin sukuseuran sähköpostiin: uskinsukuseura@gmail.com
Kuvat palautetaan, kun niiden mukana on osoite.

Uusia ja vanhoja sukuseuran tuotteita saatavilla sukutapaamisessa

Uusia tuotteita ovat harmaa, musta ja valkoinen Uski-pipo (15 €) ja Uski-kynä (5 €).

Myynnissäon myösJokipiin pellavan käsipyyhkeitä (10 €) ja kaitaliinoja (20 €) sekä sukuviirejä (90 €). Sukukirjoista on saatavilla teokset Ravijärven Vähä-Uskit ja Ravijärven Suur-Uskit.

Tuotteet ovat myös tilattavissa esimerkiksi kevään ja kesän juhlien sekä merkkipäivien lahjoiksi sukuseuran sähköpostin kautta.